tiistai 19. tammikuuta 2010

Kuka minä olen


Tämä blogi on luotu Matkailu, vapaa-ajan ja elämystalouden erikoistumisopinnot -kurssilla, jonka on suunnitellut Haaga-Helisan kanssa yhteistyössä Ilkka Kauppinen. Aluksi muutama sana meikäläisestä:
Muutin reilu vuosi sitten työn perässä Porvooseen. Vedän sikäläistä matkailutoimistoa ja juuri nyt mietimme, millaiseksi matkailun toimintakenttä Itä-Uudellamaalla muotoutuu.
Koulutus

Olen monen mutkan kautta valmistunut Haaga Insituutista ja Helsingin yliopistosta. Minulla oli aikoinaan kunnianhimoinen ajatus yhdistää hotelli- ja ravintola-alan opinnot yliopiston maantieteen opintojen kanssa. Olisihan tuon ammatillisen pätevyyden voinut ehkä hoitaa yksinkertaisemminkin...

Työkokoemus

Ennen Porvoota työskentelin samassa tehtävässä Kotkassa. Sitä ennen pyöritin omaa firmaa Tampereella. Haasteenamme oli eri yhteistyökumppanien kanssa tuottaa kokonaisvaltaisia ja mieleenjääviä ohjelma- ja kokouspalveluja.

Vapaa-aika

Kun en ole duunissa (mikä on aika harvinaista), tykkään liikkua. Olen vuosien jälkeen alkanut uudelleen juosta ja fillaroida. Uutena lajina mukaan on tullut soutu. Soudan ja huopaan Nesteen Soutajien kirkko- ja olympialuokan veneessä.
Kuvan copyright: wili_hybrid